Maailmankauppalehden historia ulottuu aikaan ennen Maailmankauppojen liittoa. Lehti käynnistyi vuonna 1984 aktivisteille suunnattuna
Kehitysmaakauppojen ja prosenttiliikkeen kiertokirjeenä, joka muotoutui myöhemmin Kehitysmaa kauppalehdeksi.
Maailmankauppalehden nimellä lehteä on julkaistu 1990-luvun puolesta välistä. Tuolloinkin lehti oli vielä jäsenlehti,
josta julkaistiin 1999 alkaen kerran vuodessa "suurelle yleisölle" eli kaikille kiinnostuneille tarkoitettu, osittain nelivärinen tabloid-numero.
Numerosta 2/2003 alkaen Maailmankauppalehden koko vuosikertaa on julkaistu suurelle yleisölle suunnattuna, kokonaan nelivärisenä tabloid-lehtenä.
2003-2009 lehden välissä ilmestyi toimituksellisesti itsenäinen, Reilun kaupan puolesta ry:n Repu-liite.
Maailmankauppalehden tabloid-numeroiden jakelu on ollut 2000-luvulla pääasiassa pääkaupunkiseudun ulkopuolelle suunnattua ilmaisjakelua.
Pyrkimyksenä on ollut tavoittaa erityisesti heitä, jotka eivät ole pääkaupunkiseudulle keskittyvän kehityspoliittisen tiedoston keskiössä.
Lehteä on jaettu Pohjanmaalle, Ouluun, Tampereelle, Savonlinnaan, Joensuuhun, Etelä-Savoon, Varsinais-Suomeen jne.
Vuonna 2009 jakeluyhteistyötä tehtiin eri järjestöjen ja näiden julkaisujen kanssa.
Cashewkerma Liota cashewpähkinöitä 1-2 tuntia. Soseuta pähkinät ja lisää vesi