|
Jyri Jaakkola in memoriam
02.05.2010.
Suomalainen ihmisoikeus-, ympäristö- ja reilun kaupan aktivisti, 33-vuotias Jyri Jaakkola murhattiin
Meksikossa 27.4. 2010. Jyri oli ihmisoikeustarkkailijana mukana seurueessa, joka oli matkalla autonomiseen,
paikallishallinnon tukemien puolisotilaallisten joukkojen ahdistelemaan San Juan Copalan kylään. Karavaaniin osallistui
paikallisten järjestöjen ja liikkeiden edustajia kansainvälisten tarkkailijoiden tukemana. Seurue joutui väijytykseen,
ja Jyri ammuttiin yrittäessään auttaa tovereitaan. Samalla kuoli meksikolainen Beatriz Alberta Cariño Trujillo. Hyökkäksessä myös
haavoittui ja katosi ihmisiä. Kadonneet on ilmeisesti tähän päivään mennessä löydetty.
San Juan Copalan kunnan lapset eivät tammikuun jälkeen ole päässeet kouluun. Lisäksi valot on katkaistu, eikä yhteisöllä ole
juomavettä eikä terveydenhoitajia. Jyri oli Meksikossa Uusi Tuuli ry:n hankesuunnittelumatkalla. On traagista, että kolme vuotta käynnissä ollut tiedotushanke sai
suurimman julkisuuden väkivallan kohdistuessa suomalaiseen, väkivallattomuuteen uskoneeseen ihmiseen.
Jyri toimi reilun kaupan liikkeessä pitkään, ja hänessä menetimme niin ystävän kuin tärkeän toimijan ja yhteiskunnallisen ajattelijan.
Meksikolaisen VOCAL-järjestön tiedote tapahtumasta (suomennettu)
Muistokirjoituksia ja taustoja:
Jyri wikipediassa
http://intlibecosoc.wordpress.com/2010/05/01/in-memoriam-jyri-jaakkola/
Leo Straniuksen blogi
Jyri YLEn haastattelussa 2002
|