Shuktara Handmade Paper Project

Kuva: Piia Saari
Kuva: Piia Saari

Bangladeshilainen Shuktara Handmade Paper Project työllistää 73 ihmistä, joista lähes kaikki ovat naisia. Järjestön perusti mennoniittikirkkojen avustus- ja kehitysyhteistyöjärjestö Mennonite Central Committee (MCC) vuonna 1989 luodakseen alueen köyhille naisille työpaikkoja. Projektin tuottama voitto jaetaan kolmeen osaan. Yksi osa jaetaan käteisenä työntekijöille, toinen osa laitetaan rahastoon, josta maksetaan töiden loppuessa, ja kolmas osa on ns. working capital, jota käytetään juokseviin kuluihin huonompina aikoina. Tuottajat voivat saamallaan summalla esimerkiksi korjata taloaan tai ostaa lehmän.

Toimintaideana on tuottaa käsintehtyä paperia paikallisia materiaaleja (mm. juutti ja hamppu) hyväksikäyttäen ja kehittää paperi edelleen myytäviksi tuotteiksi. Juutti on Bangladeshin juuttiteollisuudesta jätteeksi jäänyttä kuitua.

Shuktara myy tuotteitaan pääasiassa ulkomaille. Ulkomaankaupan hoitaa MCC. Osa Shuktaran tuotannosta myydään muille MCC:n tuottajaryhmille. Esimerkiksi Eastern Screen Printers ostaa Shuktaralta paljon kartonkia, josta he tekevät erilaisia kortteja. Ryhmien välinen yhteistyö on myös vastavuoroista; Shuktara teettää vaativampia painotöitään Eastern Screen Printersillä.

Maahantuoja: Maailmankauppa Juuttiputiikki, Oulu

Facebook