RTU (Reaching the Unreached) takaisin pääsivulle

pic
Kuva: Kati Hjerp

Reaching the Unreached on intialainen kansalaisjärjestö, jonka tavoitteena on maaseudun huono-osaisten elinolojen parantaminen monenlaisten kehitysohjelmien kautta. Käsityötuotanto – RTU Industries - on yksi osa järjestön toimintaa ja siellä työskentelee 130 henkilöä, joista 90 % on naisia.

Kankaankudontaosastolle työllistetään naisia alueen kylistä; batiikkiosastolle taas fyysisesti vammautuneita, esimerkiksi parantuneita leprapotilaita. Syntyneistä voitoista 25 % jaetaan suoraan työntekijöille. Lopuilla rahoitetaan RTU:n muita toimintoja. RTU valmistaa mm. puuvillaisia batiikkikuvioituja seinävaatteita, huiveja ja kodintekstiilejä.

Suurin osa RTU:n ohjelmista rahoitetaan ulkomaisin avustusvaroin. Myös käsityöosaston voitoista osa menee muiden ohjelmien rahoitukseen. Myynnistä 80 % menee vientiin.

Maahantuoja: Maailmankauppa Juuttiputiikki, Oulu