Toukokuisen Maailman reilun kaupan päivän annista koottu video näyttää, kuinka olemme kaikki muutoksentekijöitä ja osa globaalia ihmisketjua -reilun kaupan viljelijöistä ja käsityöläisistä yksittäisiin asiakkaisiin saakka. Reilu kauppa antaa meille kaikille mahdollisuuden vaikuttaa ja osallistua käyttämiämme tuotteita valmistavien ihmisten elämään ja tukea perheiden ja kokonaisten kylien hyvinvointia 
Maailman reilun kaupan päivä
Tänään (13.5.) vietetään maailman Reilun kaupan päivää!
Tämän vuoden teemoina ovat #HumanChain ja #AgentForChange…jotka kuvastavat sitä, kuinka jokainen meistä on muutoksentekijä matkalla kohti oikeudenmukaisempaa kauppaa ja maailmaa sekä kuinka olemme kaikki yhteydessä kehittyvien maiden viljelijöihin ja käsityöläisiin käyttämiemme tuotteiden kautta, vaikkemme sitä aina huomaisikaan. Tuotantoketjujen toisessa päässä ja varrella on lukuisia ihmisiä, joiden elämään vaikuttaasuoraan se, millä tavalla tuotteiden tuotanto on järjestetty.
Vierailin juuri Tarassa, joka valmistaa laadukkaita reilun kaupan koruja ja sisustustuotteita Intiassa. Alkuperäisen ohjelman, eli käsityöläisten haastattelemisen lisäksi päädyin mukaan Reilun kaupan päivän kampanjavideon kuvauksiin 🙂 Tässä ihmisketju/human chain Taran malliin!
Taran seinältä bongaamani organisaation tavoitejuliste kiteyttää hyvin sen, miksi reilua kauppaa tarvitaan!
Women´s Skills Development Organization, Nepal
Useimmiten eettisestä tuotannosta puhuessamme keskitymme konkreettisiin asioihin, kuten työolot, työntekijöiden edut tai palkkaus. Niiden tärkeyttä unohtamatta tämä tuottajamatka on taas muistuttanut, että ihan yhtä tärkeitä reilun kaupan tuottajaorganisaatioissa työskenteleville ihmisille, olivat he sitten käsityöläisiä tai esimiehiä, ovat ns. pehmeät arvot. Se, että työpaikalla on tasa-arvoista naisten ja miesten välillä; se, että mahdollisista ongelmista voi puhua esimiehille vapaasti tai se, että reilun kaupan kautta saatu työ tuo yhteen eri uskontoisia tai eri kastisia ihmisiä.
Reilu kauppa toi jälleen yhteen myös minut ja nepalilaisen WSDO:n johtajan Ram Kali Khadkan, seitsemän vuoden jälkeen. Vuonna 1975 Nepalin Pokharaan Women´s Skills Development Organizationin perustanut Ram Kali kertoo; ”Järjestömme tarjoaa vuosittain ilmaisen kudontakoulutuksen sadoille heikoista oloista tuleville naisille. Työmme alkoi kolmen naisen voimin – nyt työllistämme yli 500 naista. Ennen koulutusta ja työhönottoa me kuitenkin haastattelemme hakijat ja kysymme heiltä, oletko valmis työskentelemään paikassa, jossa kaikki ovat tasa-arvoisia; niin eri kastiset, eri uskontoiset kuin myös vammaiset henkilöt. Tämä on todella tärkeä asia meille.”
Little Flower Leprosy Association Biharissa
On niin paljon, mitä haluaisin kertoa leprayhteisö Little Flowerista, etten tiedä mistä aloittaa!
Oli etuoikeutettua vierailla paikassa, josta lepraan sairastuneet, stigman vuoksi kylistään ja perheistään pois ajetut ihmiset ovat saaneet uuden, ihmisarvoisen elämän. Little Flowerissa asuu 250 kotitaloutta, joiden jäsenistä ainakin joku on sairastanut lepran. Yhteisössä he ovat saaneet ilmaisen sairaalahoidon, asunnon sekä töitä maatalous- tai käsitöissä. Yhteisö myös ylläpitää ilmaista koulua sekä leprasairaalaa, jotka tarjoavat palvelunsa ilmaiseksi ei vain kylänsä omille asukkaille ja heidän lapsilleen, vaan myös tuhansille ulkopuolelta tulevista tarvitsijoista.
Yksi palvelujen rahoituslähteistä ovat (Suomestakin saatavat) silkkihuivit, joiden kaikki vaiheet tehdään täysin käsityönä. Pääsipä Maailmankauppojen liiton pj:kin kangaspuiden taakse kokeilemaan kudontaa -ihan ammattilaisten tahdissa en pysynyt ja muutoinkin tyylini aiheutti naisissa iloisen naurunremakan.
Reilu kauppa eroaa merkittävästi globaalin halpatuotannon pitkistä ja monipolvisista tuotantoketjuista. Tiedämme, mistä tuotteet tulevat, kuka ne on tehnyt ja mitkä ovat olleet tuotteen valmistuksen eri vaiheet. Little Flowerin käsityöyksikössä yhdistyy monta reilun kaupan ja pienimuotoisen käsityötuotannon hienoutta:
Leprasairaiden kuntouttamiseen ja työllistämiseen perustettu yhteisö tarjoaa jäsenilleen ilmaisen sairaalan ja terveydenhoidon, asunnon ja sähkön sekä ilmaisen koulutuksen heidän lapsilleen. Näin Little Flowerin työntekijöiden elinkustannukset ovat minimaaliset ja lähes koko palkka jää säästöön. Vaikka tilauksia heidän tuotteilleen ei olisikaan vuoden jokaisena kuukautena, tämä ei heikennä asukkaiden elintasoa samalla tavalla kuin suurten tehtaiden palkoista riippuvaisilla työläisillä kaupungeissa.
Omien työntekijöiden ja kylässä asuvan 250 perheen lisäksi Little Flowerin toiminta hyödyttää valtava määrää ihmisiä kylän ulkopuolella. Yhteisön sairaala tarjoaa vuosittain ilmaista hoitoa tuhansille lepraan sairastuneille ja sen koulu opettaa sekä hostelli majoittaa satoja ulkopuolisista kylistä tulevia köyhien leprasairaiden lapsia.
Isoissa tehtaissa käytettäviin koneisiin verrattuna tuotteiden valmistus perinteisin menetelmin myös maksimoi työllistävän vaikutuksen kun kaikki tuotannon vaiheet tehdään käsin; puuvillan tai silkin kehräämisestä langaksi, langan puolauksesta sen kutomiseen kankaaksi kangaspuilla. Niin erikoista kuin se tänä päivänä onkin, tuotteiden valmistus ei kuluta myöskään yhtään sähköä.
Little Flower sijaitsee Biharin osavaltiossa, josta köyhien maaseudun asukkaiden siirtolaisuus työn perässä kaupunkeihin, kuten Delhiin ja Kolkataan on Intian suurinta. Little Flowerissa haastattelemamme ihmiset kokevat, että heillä on yhteisöstään saamansa työn, ilmaisten etujen ja arvostuksen ansiosta paljon turvallisempi ja parempi elämä omassa kylässään, eivätkä he tunne vetoa lähteä siirtolaiseksi kaupunkiin, jossa ihmisten asuinolot ja työntekijöiden kohtelu saattaa olla todella ala-arvoista.
Little Flowerin erisilkistä valmistettuja huiveja myyvät Maailmankauppa Kirahvi Fiskarsin ruukissa, Kuhmon kehitysmaakauppayhdistys, Juuttiputiikin verkkokauppa sekä Hiirenkorva Raahessa.
Why UNDP’s Human Development Report Ends Up Presenting A Skewed Image Of India
Intian sijoitus YK:n inhimillisen kehityksen mittauksessa tippui yhden pykälän sijalle 131 (181 maasta) vasta julkaistun raportin mukaan. Huffington Postin artikkelissa G Pramod Kumar avaa mielenkiintoisesti tämänkaltaisten mittausten tai lähinnä tulosten keskiarvoistamisen toimivuutta Intian kokoisessa maassa.
Pramod on oikeassa siinä, että kehitystä Intiassa voisi mitata osavaltioittain, koko maan keskiarvo sijaan, ovathan osavaltiot itsessään suurten, väkirikkaiden maiden kokoisia (esim. Uttar Pradeshin osavaltion väkiluku on 200 miljoonaa, saman verran ihmisiä kuin Brasiliassa yhteensä). Toisaalta, koska lähes 50% Intian väestöstä asuu köyhimmissä ja räikeän alhaista inhimillistä kehitystä edustavassa 8 osavaltiossa, kertoo keskiarvokin aika paljon (laskin prosentin viimeisimmästä, v. 2011 väestönlaskennasta). Kuten kirjoittaja toteaa, Intiassa on muutama kaupunki/osavaltio, joiden inhimillinen kehitys yltää Malesian tasolle, mutta suurin osa osavaltioista edustaa alhaista/hyvin alhaista inhimillistä kehitystä.
Jos osavaltioita käsiteltäisiin erillisinä maina, silloin Intian osavaltiot ottaisivat haltuun parikymmentä sijaa YK:n listan häntäpäästä. 8 köyhintä osavaltiota sijoittuisi Eritrean ja Keski-Afrikan tasavallan väliin. Ja mitenkä tämä liittyy reiluun kauppaan? Tuottajayhteisöt, joiden tuotteita maailmankaupat myyvät, ovat useimmiten juuri näissä köyhimmissä osavaltioissa eli käsityöläisyys tuo kyliin työtä ja toimeentuloa. Toiseksi, juuri näistä osavaltioista lähdetään eniten maalta kaupunkeihin etsimään töitä ja päädytään usein asumaan slummeihin tai kadulle. Paikallisen tuotannon tukeminen on myös keino hidastaa maan sisäistä siirtolaisuutta ja ihmisten päätymistä entistäkin heikompiin oloihin.
Artisan Well Kolkatassa
Ensimmäinen varsinainen käsityövalmistaja, jossa vierailin oli laadukkaita (eko)nahkatuotteita valmistava Artisan Well Kolkatassa. Artisan Well on niin Fair Trade Forum Intian kuin maailman reilun kaupan järjestö WFTOnkin jäsen. Vierailun aikana iloitsin Artisan Wellin johdon avoimuudesta työntekijöiden palkoista ja eduista keskusteltaessa sekä työntekijöiden mielipiteiden kuulemisesta heitä haastatellessani. Vietin myös päivän laukkuihin ja lompakoihin käytettävän nahan parkitsemossa eli (lehmiä lukuunottamatta) näin koko tuotteiden tuotantoketjun omin silmin.
Artisan Wellin reilun kaupan nahkaompelimon työntekijöillä on vakituiset työsopimukset ja suurin osa heistä on työskennellyt samassa paikassa alusta saakka, eli 10 vuotta.
Tämä on harvinaista alalla, jossa käytetään paljon köyhiä päivätyöläisiä. Työläiset matkustavat joka aamu kaupungin ulkopuolelta keskustan juna-asemalle toivoen, että tehtaiden työhönottajat tarjoavat heille töitä -yhdeksi päiväksi kerrallaan. Seuraavan päivän töistä ei kellään ole varmuutta. Päivätyöläisten heikon neuvotteluaseman vuoksi heille voidaan myös maksaa minimaalista palkkaa.
Artisan Wellillä tekemissäni haastatteluissa työntekijät korostavat työpaikan ilmapiiriä ja jatkuvuuden tuomaa turvaa, vaikka myös työntekijöiden saamat palkat ja etuudet ovat yli Bengalin osavaltion minimitason. ”Raha on toki tärkeä asia, mutta yhtä paljon ihmiset haluavat tuntea tulevansa kunnioitetuiksi ja kohdelluiksi ihmisarvoisesti”, sanoo Artisan Wellin perustaja Kousic Bhattacharjee.
Intian nahkateollisuus on miesvaltainen ala. Dulurani Sarkar, 46, on kuitenkin työskennellyt Artisan Wellilla jo kymmenen vuotta, ensin räätälin assistenttina ja nyttemmin laaduntarkastajana. Dulurani aloitti työt nahkateollisuudessa kun hän jäi yksin 1,5-vuotiaan poikansa kanssa hänen miehensä sairastuttua ja menehdyttyä. Hänen elämänsä ei ole ollut helppoa, mutta sitäkin enemmän hän on kiitollinen vakituisesta työstään.
Dulurani mainitsee, että hänelle on tärkeää vakituisen työn tuoma turva sekä tasa-arvo työpaikalla. Hän kokee, että esimiesten kanssa voi puhua vapaasti ja tuoda myös mahdolliset työhön liittyvät ongelmat esiin. Reilun kaupan periaatteista hän nostaa tärkeimmäksi työllistymismahdollisuuksien tarjoamisen yhteiskunnan heikko-osaisille ihmisille.
Duluranin ja hänen kollegoidensa valmistamat ekonahkaiset laukut ja lompakot aloittavat matkansa täältä Kolkatasta kohti Suomea näinä päivinä ja niitä voi nähdä Maailmankauppa Kirahvin 14.4. aukeavassa myymälässä Fiskarsissa, Kirahvin nettisivuilla sekä Maailma kylässä festivaaleilla Helsingissä toukokuussa.
Tuottajamatka 2017 Intiaan ja Nepaliin alkaa
Terveisiä Delhistä! Saavuin tänne tänä aamuna ja huomenna on ensimmäinen tapaaminen Intian reilun kaupan kattojärjestön, Fair Trade Forumin kanssa. Sen jälkeen matka jatkuu itään, reilun kaupan käsityöläisiä tapaamaan. Kuten aiemmillakin Maailmankauppojen tuottajamatkoilla, tarkoituksena on kartoittaa elämiseen riittävää palkkausta sekä työntekijöiden saamia etuisuuksia, tuotteiden tuotantoketjua sekä ympäristöasioita. Taatusti unohtumattomia kohtaamisia siis edessä!
Fair Trade Forum Intia edustaa 200 reilun kaupan tuottajajärjestöä/yhteisöä, jotka työllistävät yhteensä yli 200 000 käsityöläistä. Kattojärjestönä se on itse asiassa Maailmankauppojen liittoa vastaava toimija ja tekee työtä jäseniensä tuotteiden myynnin edistämiseksi, kampanjoi reilumman kaupankäynnin puolesta ja mm. lapsityötä vastaan ja tarjoaa jäsenilleen monenlaista koulutusta markkinoinnista ”designiin”.
Niin mukava kuin tapaamisemme olikin, on todettava, että Euroopan ja maailman taloustaantuma on iskenyt kovasti reilun kaupan käsityöläisiin. He kertoivat järkyttyneenä seuranneensa, kuinka viime vuosina niin moni maailmankauppa/reiluja tuotteita myyvä liike Euroopassa on joutunut sulkemaan ovensa. Jokaisen lopetetun kaupan myötä tuottajaorgaanisaatioiden myynti on tietenkin laskenut ja niiden on koko ajan vaikeampaa tarjota ympärivuotista työtä käsityöläisilleen. Näiden järjestöjen työllistämät ihmiset ovat juuri niitä maailman heikoimmassa asemassa olevia; leskinaisia, lukutaidottomia köyhiä maaseudulta, vammaisia ja kadulla tai slummeissa asuneita ihmisiä, jotka koulutuksen ja työn kautta ovat saaneet ihmisarvonsa takaisin.
Siksi onkin erityisen surullista, ettemme ole pystyneet luomaan omissa (rikkaissa) maissamme kestäviä markkinoita näiden käsityöläisten tuotteille. Emme kuitenkaan jääneet toivottomiksi, vaan aloimme hahmottelemaan, mitä voimme esim. Suomessa tehdä tukeaksemme ”Reilun kaupan perheemme jäseniä” ja mikä toisaalta auttaisi meitä kertomaan paremmin tuottajista ja heidän tuotteistaan esim. uusille (tukku)asiakkaille, niin yhdistyksille kuin yrityksillekin. Näistä lisää myöhemmin!
Nyt matkani jatkuu tapaamaan erilaisia reilun kaupan tuottajayhteisöjä nahkatyöläisistä silkkihuivien kutojiin. Tulee olemaan mielenkiintoista kuulla heidän näkökulmiaan työstä ja reilusta kaupasta sekä siitä, millaista on ylläpitää perinteisiä käsityötaitoja ja -ammatteja modernissa ja kiihtyvällä tahdilla muuttuvassa maailmassa.