Toukokuisen Maailman reilun kaupan päivän annista koottu video näyttää, kuinka olemme kaikki muutoksentekijöitä ja osa globaalia ihmisketjua -reilun kaupan viljelijöistä ja käsityöläisistä yksittäisiin asiakkaisiin saakka. Reilu kauppa antaa meille kaikille mahdollisuuden vaikuttaa ja osallistua käyttämiämme tuotteita valmistavien ihmisten elämään ja tukea perheiden ja kokonaisten kylien hyvinvointia 
Maailman reilun kaupan päivä
Tänään (13.5.) vietetään maailman Reilun kaupan päivää!
Tämän vuoden teemoina ovat #HumanChain ja #AgentForChange…jotka kuvastavat sitä, kuinka jokainen meistä on muutoksentekijä matkalla kohti oikeudenmukaisempaa kauppaa ja maailmaa sekä kuinka olemme kaikki yhteydessä kehittyvien maiden viljelijöihin ja käsityöläisiin käyttämiemme tuotteiden kautta, vaikkemme sitä aina huomaisikaan. Tuotantoketjujen toisessa päässä ja varrella on lukuisia ihmisiä, joiden elämään vaikuttaasuoraan se, millä tavalla tuotteiden tuotanto on järjestetty.
Vierailin juuri Tarassa, joka valmistaa laadukkaita reilun kaupan koruja ja sisustustuotteita Intiassa. Alkuperäisen ohjelman, eli käsityöläisten haastattelemisen lisäksi päädyin mukaan Reilun kaupan päivän kampanjavideon kuvauksiin 🙂 Tässä ihmisketju/human chain Taran malliin!
Taran seinältä bongaamani organisaation tavoitejuliste kiteyttää hyvin sen, miksi reilua kauppaa tarvitaan!
Women´s Skills Development Organization, Nepal
Useimmiten eettisestä tuotannosta puhuessamme keskitymme konkreettisiin asioihin, kuten työolot, työntekijöiden edut tai palkkaus. Niiden tärkeyttä unohtamatta tämä tuottajamatka on taas muistuttanut, että ihan yhtä tärkeitä reilun kaupan tuottajaorganisaatioissa työskenteleville ihmisille, olivat he sitten käsityöläisiä tai esimiehiä, ovat ns. pehmeät arvot. Se, että työpaikalla on tasa-arvoista naisten ja miesten välillä; se, että mahdollisista ongelmista voi puhua esimiehille vapaasti tai se, että reilun kaupan kautta saatu työ tuo yhteen eri uskontoisia tai eri kastisia ihmisiä.
Reilu kauppa toi jälleen yhteen myös minut ja nepalilaisen WSDO:n johtajan Ram Kali Khadkan, seitsemän vuoden jälkeen. Vuonna 1975 Nepalin Pokharaan Women´s Skills Development Organizationin perustanut Ram Kali kertoo; ”Järjestömme tarjoaa vuosittain ilmaisen kudontakoulutuksen sadoille heikoista oloista tuleville naisille. Työmme alkoi kolmen naisen voimin – nyt työllistämme yli 500 naista. Ennen koulutusta ja työhönottoa me kuitenkin haastattelemme hakijat ja kysymme heiltä, oletko valmis työskentelemään paikassa, jossa kaikki ovat tasa-arvoisia; niin eri kastiset, eri uskontoiset kuin myös vammaiset henkilöt. Tämä on todella tärkeä asia meille.”
Little Flower Leprosy Association Biharissa
On niin paljon, mitä haluaisin kertoa leprayhteisö Little Flowerista, etten tiedä mistä aloittaa!
Oli etuoikeutettua vierailla paikassa, josta lepraan sairastuneet, stigman vuoksi kylistään ja perheistään pois ajetut ihmiset ovat saaneet uuden, ihmisarvoisen elämän. Little Flowerissa asuu 250 kotitaloutta, joiden jäsenistä ainakin joku on sairastanut lepran. Yhteisössä he ovat saaneet ilmaisen sairaalahoidon, asunnon sekä töitä maatalous- tai käsitöissä. Yhteisö myös ylläpitää ilmaista koulua sekä leprasairaalaa, jotka tarjoavat palvelunsa ilmaiseksi ei vain kylänsä omille asukkaille ja heidän lapsilleen, vaan myös tuhansille ulkopuolelta tulevista tarvitsijoista.
Yksi palvelujen rahoituslähteistä ovat (Suomestakin saatavat) silkkihuivit, joiden kaikki vaiheet tehdään täysin käsityönä. Pääsipä Maailmankauppojen liiton pj:kin kangaspuiden taakse kokeilemaan kudontaa -ihan ammattilaisten tahdissa en pysynyt ja muutoinkin tyylini aiheutti naisissa iloisen naurunremakan.
Reilu kauppa eroaa merkittävästi globaalin halpatuotannon pitkistä ja monipolvisista tuotantoketjuista. Tiedämme, mistä tuotteet tulevat, kuka ne on tehnyt ja mitkä ovat olleet tuotteen valmistuksen eri vaiheet. Little Flowerin käsityöyksikössä yhdistyy monta reilun kaupan ja pienimuotoisen käsityötuotannon hienoutta:
Leprasairaiden kuntouttamiseen ja työllistämiseen perustettu yhteisö tarjoaa jäsenilleen ilmaisen sairaalan ja terveydenhoidon, asunnon ja sähkön sekä ilmaisen koulutuksen heidän lapsilleen. Näin Little Flowerin työntekijöiden elinkustannukset ovat minimaaliset ja lähes koko palkka jää säästöön. Vaikka tilauksia heidän tuotteilleen ei olisikaan vuoden jokaisena kuukautena, tämä ei heikennä asukkaiden elintasoa samalla tavalla kuin suurten tehtaiden palkoista riippuvaisilla työläisillä kaupungeissa.
Omien työntekijöiden ja kylässä asuvan 250 perheen lisäksi Little Flowerin toiminta hyödyttää valtava määrää ihmisiä kylän ulkopuolella. Yhteisön sairaala tarjoaa vuosittain ilmaista hoitoa tuhansille lepraan sairastuneille ja sen koulu opettaa sekä hostelli majoittaa satoja ulkopuolisista kylistä tulevia köyhien leprasairaiden lapsia.
Isoissa tehtaissa käytettäviin koneisiin verrattuna tuotteiden valmistus perinteisin menetelmin myös maksimoi työllistävän vaikutuksen kun kaikki tuotannon vaiheet tehdään käsin; puuvillan tai silkin kehräämisestä langaksi, langan puolauksesta sen kutomiseen kankaaksi kangaspuilla. Niin erikoista kuin se tänä päivänä onkin, tuotteiden valmistus ei kuluta myöskään yhtään sähköä.
Little Flower sijaitsee Biharin osavaltiossa, josta köyhien maaseudun asukkaiden siirtolaisuus työn perässä kaupunkeihin, kuten Delhiin ja Kolkataan on Intian suurinta. Little Flowerissa haastattelemamme ihmiset kokevat, että heillä on yhteisöstään saamansa työn, ilmaisten etujen ja arvostuksen ansiosta paljon turvallisempi ja parempi elämä omassa kylässään, eivätkä he tunne vetoa lähteä siirtolaiseksi kaupunkiin, jossa ihmisten asuinolot ja työntekijöiden kohtelu saattaa olla todella ala-arvoista.
Little Flowerin erisilkistä valmistettuja huiveja myyvät Maailmankauppa Kirahvi Fiskarsin ruukissa, Kuhmon kehitysmaakauppayhdistys, Juuttiputiikin verkkokauppa sekä Hiirenkorva Raahessa.
Why UNDP’s Human Development Report Ends Up Presenting A Skewed Image Of India
Intian sijoitus YK:n inhimillisen kehityksen mittauksessa tippui yhden pykälän sijalle 131 (181 maasta) vasta julkaistun raportin mukaan. Huffington Postin artikkelissa G Pramod Kumar avaa mielenkiintoisesti tämänkaltaisten mittausten tai lähinnä tulosten keskiarvoistamisen toimivuutta Intian kokoisessa maassa.
Pramod on oikeassa siinä, että kehitystä Intiassa voisi mitata osavaltioittain, koko maan keskiarvo sijaan, ovathan osavaltiot itsessään suurten, väkirikkaiden maiden kokoisia (esim. Uttar Pradeshin osavaltion väkiluku on 200 miljoonaa, saman verran ihmisiä kuin Brasiliassa yhteensä). Toisaalta, koska lähes 50% Intian väestöstä asuu köyhimmissä ja räikeän alhaista inhimillistä kehitystä edustavassa 8 osavaltiossa, kertoo keskiarvokin aika paljon (laskin prosentin viimeisimmästä, v. 2011 väestönlaskennasta). Kuten kirjoittaja toteaa, Intiassa on muutama kaupunki/osavaltio, joiden inhimillinen kehitys yltää Malesian tasolle, mutta suurin osa osavaltioista edustaa alhaista/hyvin alhaista inhimillistä kehitystä.
Jos osavaltioita käsiteltäisiin erillisinä maina, silloin Intian osavaltiot ottaisivat haltuun parikymmentä sijaa YK:n listan häntäpäästä. 8 köyhintä osavaltiota sijoittuisi Eritrean ja Keski-Afrikan tasavallan väliin. Ja mitenkä tämä liittyy reiluun kauppaan? Tuottajayhteisöt, joiden tuotteita maailmankaupat myyvät, ovat useimmiten juuri näissä köyhimmissä osavaltioissa eli käsityöläisyys tuo kyliin työtä ja toimeentuloa. Toiseksi, juuri näistä osavaltioista lähdetään eniten maalta kaupunkeihin etsimään töitä ja päädytään usein asumaan slummeihin tai kadulle. Paikallisen tuotannon tukeminen on myös keino hidastaa maan sisäistä siirtolaisuutta ja ihmisten päätymistä entistäkin heikompiin oloihin.
Artisan Well Kolkatassa
Ensimmäinen varsinainen käsityövalmistaja, jossa vierailin oli laadukkaita (eko)nahkatuotteita valmistava Artisan Well Kolkatassa. Artisan Well on niin Fair Trade Forum Intian kuin maailman reilun kaupan järjestö WFTOnkin jäsen. Vierailun aikana iloitsin Artisan Wellin johdon avoimuudesta työntekijöiden palkoista ja eduista keskusteltaessa sekä työntekijöiden mielipiteiden kuulemisesta heitä haastatellessani. Vietin myös päivän laukkuihin ja lompakoihin käytettävän nahan parkitsemossa eli (lehmiä lukuunottamatta) näin koko tuotteiden tuotantoketjun omin silmin.
Artisan Wellin reilun kaupan nahkaompelimon työntekijöillä on vakituiset työsopimukset ja suurin osa heistä on työskennellyt samassa paikassa alusta saakka, eli 10 vuotta.
Tämä on harvinaista alalla, jossa käytetään paljon köyhiä päivätyöläisiä. Työläiset matkustavat joka aamu kaupungin ulkopuolelta keskustan juna-asemalle toivoen, että tehtaiden työhönottajat tarjoavat heille töitä -yhdeksi päiväksi kerrallaan. Seuraavan päivän töistä ei kellään ole varmuutta. Päivätyöläisten heikon neuvotteluaseman vuoksi heille voidaan myös maksaa minimaalista palkkaa.
Artisan Wellillä tekemissäni haastatteluissa työntekijät korostavat työpaikan ilmapiiriä ja jatkuvuuden tuomaa turvaa, vaikka myös työntekijöiden saamat palkat ja etuudet ovat yli Bengalin osavaltion minimitason. ”Raha on toki tärkeä asia, mutta yhtä paljon ihmiset haluavat tuntea tulevansa kunnioitetuiksi ja kohdelluiksi ihmisarvoisesti”, sanoo Artisan Wellin perustaja Kousic Bhattacharjee.
Intian nahkateollisuus on miesvaltainen ala. Dulurani Sarkar, 46, on kuitenkin työskennellyt Artisan Wellilla jo kymmenen vuotta, ensin räätälin assistenttina ja nyttemmin laaduntarkastajana. Dulurani aloitti työt nahkateollisuudessa kun hän jäi yksin 1,5-vuotiaan poikansa kanssa hänen miehensä sairastuttua ja menehdyttyä. Hänen elämänsä ei ole ollut helppoa, mutta sitäkin enemmän hän on kiitollinen vakituisesta työstään.
Dulurani mainitsee, että hänelle on tärkeää vakituisen työn tuoma turva sekä tasa-arvo työpaikalla. Hän kokee, että esimiesten kanssa voi puhua vapaasti ja tuoda myös mahdolliset työhön liittyvät ongelmat esiin. Reilun kaupan periaatteista hän nostaa tärkeimmäksi työllistymismahdollisuuksien tarjoamisen yhteiskunnan heikko-osaisille ihmisille.
Duluranin ja hänen kollegoidensa valmistamat ekonahkaiset laukut ja lompakot aloittavat matkansa täältä Kolkatasta kohti Suomea näinä päivinä ja niitä voi nähdä Maailmankauppa Kirahvin 14.4. aukeavassa myymälässä Fiskarsissa, Kirahvin nettisivuilla sekä Maailma kylässä festivaaleilla Helsingissä toukokuussa.
Tuottajamatka 2017 Intiaan ja Nepaliin alkaa
Terveisiä Delhistä! Saavuin tänne tänä aamuna ja huomenna on ensimmäinen tapaaminen Intian reilun kaupan kattojärjestön, Fair Trade Forumin kanssa. Sen jälkeen matka jatkuu itään, reilun kaupan käsityöläisiä tapaamaan. Kuten aiemmillakin Maailmankauppojen tuottajamatkoilla, tarkoituksena on kartoittaa elämiseen riittävää palkkausta sekä työntekijöiden saamia etuisuuksia, tuotteiden tuotantoketjua sekä ympäristöasioita. Taatusti unohtumattomia kohtaamisia siis edessä!
Fair Trade Forum Intia edustaa 200 reilun kaupan tuottajajärjestöä/yhteisöä, jotka työllistävät yhteensä yli 200 000 käsityöläistä. Kattojärjestönä se on itse asiassa Maailmankauppojen liittoa vastaava toimija ja tekee työtä jäseniensä tuotteiden myynnin edistämiseksi, kampanjoi reilumman kaupankäynnin puolesta ja mm. lapsityötä vastaan ja tarjoaa jäsenilleen monenlaista koulutusta markkinoinnista ”designiin”.
Niin mukava kuin tapaamisemme olikin, on todettava, että Euroopan ja maailman taloustaantuma on iskenyt kovasti reilun kaupan käsityöläisiin. He kertoivat järkyttyneenä seuranneensa, kuinka viime vuosina niin moni maailmankauppa/reiluja tuotteita myyvä liike Euroopassa on joutunut sulkemaan ovensa. Jokaisen lopetetun kaupan myötä tuottajaorgaanisaatioiden myynti on tietenkin laskenut ja niiden on koko ajan vaikeampaa tarjota ympärivuotista työtä käsityöläisilleen. Näiden järjestöjen työllistämät ihmiset ovat juuri niitä maailman heikoimmassa asemassa olevia; leskinaisia, lukutaidottomia köyhiä maaseudulta, vammaisia ja kadulla tai slummeissa asuneita ihmisiä, jotka koulutuksen ja työn kautta ovat saaneet ihmisarvonsa takaisin.
Siksi onkin erityisen surullista, ettemme ole pystyneet luomaan omissa (rikkaissa) maissamme kestäviä markkinoita näiden käsityöläisten tuotteille. Emme kuitenkaan jääneet toivottomiksi, vaan aloimme hahmottelemaan, mitä voimme esim. Suomessa tehdä tukeaksemme ”Reilun kaupan perheemme jäseniä” ja mikä toisaalta auttaisi meitä kertomaan paremmin tuottajista ja heidän tuotteistaan esim. uusille (tukku)asiakkaille, niin yhdistyksille kuin yrityksillekin. Näistä lisää myöhemmin!
Nyt matkani jatkuu tapaamaan erilaisia reilun kaupan tuottajayhteisöjä nahkatyöläisistä silkkihuivien kutojiin. Tulee olemaan mielenkiintoista kuulla heidän näkökulmiaan työstä ja reilusta kaupasta sekä siitä, millaista on ylläpitää perinteisiä käsityötaitoja ja -ammatteja modernissa ja kiihtyvällä tahdilla muuttuvassa maailmassa.
Viestejä Pariisiin
Sirkka suven sirkuttain
lauloi vain,
kunnes huokui kylmä syys
toukat hyytäin niittymailla.
Sirkka ravintoa vailla
einepalaa turhaan pyys.
Pätkä 1600-luvulla eläneen runoilija Jean de la Fontainen faabelista, moraalisesta kertomuksesta Sirkka ja muurahainen, tiivistyy sanomaan työn eetoksesta. Riimittelyn pohjana oli tunnettu Aisopoksen (n. 620–560 eaa.) eläintarina muurahaisesta ja laulukaskaasta, ja moraalisena opetuksena näkemys työn ja ahkeruuden sekä omavaraisuuden ja ennakoimisen avulla saavutettavasta turvallisuudesta: ”Ei pidä heittäytyä huolettomaksi, jos haluaa säästyä harmeilta ja vaaroilta.” Tarinoissa muurahainen näyttäytyy ahkerana ja työteliäänä raatajana, jota odottaa talven koittaessa ansaittu palkinto: kodin lämpö ja niukat, mutta riittävät talvivarastot. Sirkka/laulukaskas kokee toisenlaisen lopun: hurvitteleva ja nautiskeleva elämä kostautuu nälkänä ja kylmyytenä, kuoleman partaalle ajautumisena.
Tunnettu tarina saa parodisen jatkon suomalaisen pakinoitsija Origon pakinassa Sirkka ja Murkku (1982). Pakina kertoo alkutekstilleen uskollisesti kevytmielisestä heinäsirkasta ja ahkerasta muurahaisesta. Eri vuodenaikoina kohdatessaan heinäsirkka on menossa milloin keikkamatkalle Pohjois-Suomeen milloin kuukauden turneelle etelään. Muurahainen puolestaan raataa ja säästää tulevaisuuden varalle ja varoittelee Sirkkaa kepeästä elämästä. Joka kerta tavatessaan heinäsirkan muurahainen muistaa kysyä, olisiko heinäsirkka kenties matkalla Pariisiin saakka, mutta sinne ei Sirkan matka suuntaudu. Kun tuttavukset tapaavat viimein eläkepäivillään, on muurahainen raadannan rampauttamana yksin sängyn pohjalla, mutta heinäsirkka jatkaa keikkailuaan ja on sijoittanut mukavan summan arvopapereihin ja jälkikasvun synnyttämiseen. Viimein voi heinäsirkka kertoa muurahaiselle myös suunnitelmistaan matkustaa Pariisiin. Pakina päättyy ilman selityksiä muurahaisen repliikkiin: ”Jos viitsisit sieltä etsiä käsiisi kaverin, jonka nimi on LaFontaine. Kun löydät sen, sano että haistaa paskan.”
Ymmärrys työn ja vapaa-ajan eroista ovat muuttuneet eurooppalaisessa kontekstissa hurjasti 1600-luvun jälkeen, eikä monikaan näe sen viisaammaksi vapaa-ajatonta työnraadantaa kuin toisten siivellä elämistäkään. Kyse ei silti ole juurikaan valinnanvapaudesta: yleisen elintason kohentuessa vuosisatojen aikana myös vapaa-ajan käsitteeseen on tarjoutunut tilaisuus, mutta samalla moni raataja tempautuisi varmasti useammin elämän nautintoihin, jos se olisi kiinni vain asenteesta. Matti Kortteisen 1990-luvun tutkimuksessa suomalaisen teollisuuden työntekijöiden suhteesta työhön nousi yhä vahvasti esille ”pärjäämisen eetos”. Se tiivistyi näkemyksiin elämän kovuudesta ja ihmisen pakosta pärjätä siinä puolustamalla omaa itsellistä elämäänsä, vaikka kyse ei enää ollut juurikaan agraariseen ajanjaksoon liitettävästä elämän aineellisesta puutteesta.
Raadannan ja epäoikeudenmukaisuuden maku sekä näkemys kovasta elämästä ovat yhä monen suomalaisenkin käsityksiä omasta suhteestaan työhön. Sen myötä kritiikkiä saa hallituspolitiikka, herrojen metkut ja työn kannattamattomuus kallistuvien elinkustannusten ja leikkautuvien etujen muodossa. Toisaalta käsitys kovan ja ahkeran työn ideaalista ja hurvittelevan elämän turmiollisuudesta muuttuvat entistä absurdimmaksi, kun pysähtyy uutiskuviin maailmalta. Siinä missä maailman rikkaat peseytyvät samppanjalla, köyhimpien raadannalla ei synny edes alkeellista elämisen ja hyvän elämän turvaa. Yhden ”muurahaisen” tarinasta raportoi kymmenen vuotta sitten kansainvälinen The Center for Trade and Human Rights: filippiiniläinen Raymond Aguba kuoli uupumukseen tehtyään työtä 22 tuntia keskeytyksettä. Hän oli toiminut 25 vuotta sopimustyöntekijänä hikipajassa. Vuonna 2014 ilmestynyt raportti eurooppalaisille vaateketjuille muotia valmistavasta Kambodžan vaateteollisuudesta kertoo yli 1800 työntekijän pyörtyneen 24 eri tehtaassa kovien tuotantotavoitteiden sekä pienestä palkasta johtuvan aliravitsemuksen ja pitkien työpäivien takia.
Tarinoita epäoikeudenmukaisen työn ja ihmisoikeusrikkomusten täyttämästä kansainvälisestä teollisuudesta ilmestyy päivittäin. Massoja, jotka eivät ole vielä löytäneet ”viestinviejää Pariisiin” kertomaan raatajien elämästä ja raadannan palkkioista, tyytymättömyydestään asemaansa, on kaikkialla. Huonoihin elinoloihin, riittämättömään palkkaan ja korruptoituneisiin valtarakennelmiin kyllästyneiden liikehdintä on nykyaikaisten kansojen tarina, jonka loppusanat ovat vielä tuntemattomia.
Laura Hokkanen
Kirjoittaja toimii Mikkelin Maailmankauppayhdistyksen puheenjohtajana ja on mieltynyt Aisopoksen viisauteen: ”On syytä olla harmissaan, kun näkee jonkun sivullisen korjaavan oman vaivannäkönsä hedelmät.”
Kuka määrittää elämiseen riittävän palkan?
”Jokaisella työtä tekevällä on oikeus kohtuulliseen ja riittävään palkkaan, joka turvaa hänelle ja hänen perheelleen ihmisarvon mukaisen toimeentulon” toteaa YK:n ihmisoikeuksien julistus selvin sanoin. Selvyys muuttuu vaikeammin tavoitettavaksi, kun aletaan puhua kohtuudesta, riittävyydestä ja ihmisarvonmukaisuudesta selvänä rahana.
Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskuksen SASKin tilaamassa Finnwatchin tutkijan Henri Telkin tutkimuksessa Elämiseen riittävä palkka ihmisoikeutena on esitelty laskentamalleja perustarpeet kattavaksi palkaksi.
”Elämiseen riittävällä palkalla tarkoitetaan palkkaa, jolla työntekijä kykenee hankkimaan itselleen ja perheelleen perustasoisen, mutta paikallisesti hyväksyttävän elintason. Tällainen palkka riittää tyydyttämään perheenjäsenten perustarpeet (esimerkiksi riittävän ravinnon, asumisen, terveydenhuollon, vaatetuksen, liikkumisen ja lasten koulutuksen) sekä mahdollistaa pienimuotoisen säästämisen ja osallistumisen sosiaaliseen ja kulttuuriseen elämään.” (1)
Little Flower on intialainen yhteisö leprasairaille ja heidän läheisilleen. Sen juuret ovat Äiti Teresan työssä. Yhteisö saa osan tuloistaan käsityötuotannosta, joka ei voi tukeutua pelkkään vientikauppaan. Siksi hintojen täytyy olla kilpailukykyiset myös kotimarkkinoilla. Korkean palkan sijasta yhteisö tarjoaa jäsenilleen monia etuuksia, kuten asunnon, terveydenhoidon ja koulutuksen.
Elinkustannusten erot
Euroissa tai dollareissa mitaten kehittyvien maiden väliset erot elinkustannuksissa ovat suuria, ja siten myös elämiseen riittävä palkka vaihtelee maittain, mutta myös maiden sisäisesti ja yritystenkin välillä.
Reilun kaupan merkkiä (FLO) hallinnoivan Fairtrade Internationalin tilaamissa, Richard ja Martha Ankerin tekemissä, tutkimuksissa (2) saadaan elämiseen riittäväksi palkaksi vuonna 2013 Etelä-Afrikassa maaseudulla 244 (186) euroa kuukaudessa, Dominikaanisessa tasavallassa maaseudulla 294 (253) euroa sekä vuonna 2014 Keniassa maaseutukaupungissa 188 (144) euroa ja Malawissa maaseudulla 76 (70) euroa. Suluissa olevat luvut koskevat niitä viljelmiä, joilla työntekijät saavat alueelle tyypillisiä luontaisetuja, kuten ruokaa, asunnon tai matkakorvauksia.
Myös maiden sisäiset erot ovat suuria sekä alueellisesti että yritys- tai tilakohtaisesti. Kenialaisten kukkaviljelmien palkanlisät ja luontaisedut poikkeavat toisistaan, joten myös palkka tulisi määrittää tilakohtaisesti, painottavat Richard ja Martha Anker.
Ankerit toteavat elämiseen riittävän palkan olevan perhekohtainen. Perheen yhteenlasketut elinkustannukset jaetaan kotitalouden työssä käyvien aikuisten määrällä. Keniassa Naivashan alueen kukkaviljelmillä he lähtevät laskelmissaan alueella tyypillisestä kahden aikuisen ja kolmen lapsen perhekoosta ja 1,69 palkanansaitsijasta perheestä. Elämiseen riittävä nettopalkka saadaan, kun perheen yhteenlasketut elinkustannukset jaetaan luvulla 1,69.
Finnwatchin Elämiseen riittävä palkka -raportti korostaa maiden sisäisiä eroja:
”Maakohtaisiin palkkalaskelmiin tulee suhtautua varauksella, sillä niissä ei huomioida väestökeskittymien ja niiden ulkopuolisten harvaan asuttujen alueiden välisiä elinkustannusten eroja. Koska esimerkiksi ruoka ja asuminen on tavallisesti kalliimpaa kaupungissa kuin maaseudulla, kansallisten keskiarvojen pohjalta laskettu palkkasuositus ei riitä elämiseen kaupungeissa, kun taas maaseudulla työntekijät saisivat enemmän, kuin mitä heidän perheensä perustarpeet edellyttävät. Elinkustannusten lisäksi yhteisölliset tavat, tottumukset sekä kehitystaso voivat vaihdella valtioiden sisällä huomattavastikin. Vaikka yksi kansallinen palkkasuositus vaikuttaa kansalaisten kannalta muodollisesti yhdenvertaiselta, ei se kohtelisi eri alueilla asuvia
tosiasiassa yhdenvertaisesti.” (1)
Mikäli ihmisen ei tarvitsisi lähteä asuinseudultaan työnhakuun tehdaspaikkakunnille, elämiseen riittävä tulotaso olisi pienempi, osaksi siksi ettei tarvitsisi ylläpitää kahta erillistä taloutta ja osaksi siksi, että elinkustannukset tehdaspaikkakunnilla ovat suuremmat.
Gita, Prasanna, Kousalaya ja Gnanasundari tekevät koruja sekä kotimarkkinoille Intiaan että vientiin. Palkka luontaisetuineen mahdollistaa heille elämiseen riittävän tulotason käsityötuotannossa, missä työn osuus tuottajahinnasta on suuri.
Sitä saa mitä tilaa?
Eri tutkimukset antavat erilaisia tuloksia. Finnwatchin vuonna 2014 julkaistun, kiinalaista kirjapainoa tutkivan raportin (3) mukaan tehtaan itsensä tilaamassa tutkimuksessa SA8000-järjestelmän tarkastajan käsitys elämiseen riittävästä palkasta Hung Hing Hesanin kirjapainossa oli alle puolet ammattiliittojen tilaaman Finnwatchin tutkimuksen arviosta. SA8000-auditoija oletti kaksi palkanansaitsijaa perheeseen, Finnwatch yhden kolmea kulutusyksikköä, eli kahta aikuista ja kahta lasta, kohden. Yhden palkanansaitsijan malli on ollut linjana tähän asti julkaistuissa muissakin Finnwatchin tutkimuksissa. Sitä on perusteltu sillä, että se on työntekijälle edullisempi, sekä sillä että laskelmissa ei ole otettu huomioon lasten päivähoitokuluja.
Elämiseen riittävä palkka ihmisoikeutena –raportti kuitenkin toteaa:
”Elämiseen riittävän palkan laskelmat saatetaan perustaa yhden tai kahden elättäjän oletuksille. Kumpikaan oletus ei vastaa keskimäärien mukaista todellisuutta. Kahden elättäjän oletus on epärealistinen, koska monilla aikuisilla ei ole mahdollisuutta saada säännöllistä kokoaikaista työtä tai edes osa-aikatyötä. Elättäjiä on myös tyypillisesti aina enemmän kuin yksi.”
Luontaisedut ja ostoskoriarviot
Elämiseen riittävää palkkaa määrittäessä tulee huomioida myös rahanarvoiset luontaisedut. Vuonna 2013 ilmestyneessä Finnwatchin raportissa Stora Enso Intiassa (4) lasketaan perheen elinkustannuksiksi miljoonakaupunki Chennaissa 14 580 rupiaa (220 euroa).
Vuonna 2012 Maailmankauppalehti haastatteli Chennaissa koruja tekevää käsityöläistä, rouva Gitaa, jonka työnantaja on Intian heimokansalaisten etuja ajava South Indian Tribal Artisan Welfare Trust (SITAWT) (5). Gitan perheessä oli kolme aikuista, jotka kaikki olivat töissä. Matalapalkkaisin oli vartijana työskentelevä isä 3500 rupian palkallaan. 19 -vuotias tytär opetteli koruntekoa ja tienasi 3900 rupiaa (vuonna 2013 4300 rupiaa). Gitan oma nettopalkka oli vuonna 2012 6500 rupiaa kuukaudessa (2013 7150 rupiaa). Perhe pystyi lähettämään rahaa naapuriosavaltiossa olevan kotitalonsa ylläpitoon, ja säästöön Gita kertoi jäävän nelisen tuhatta rupiaa kuukaudessa (1 euro = 66 rupiaa).
Gitan ilmoittamat hänen oman perheensä elinkustannukset poikkesivat Finnwatchin laskemista elinkustannuksista.
Eroa tuli siitä, että perheellä on luontaisetuna ilmainen, tosin pieni, SITAWTin asunto parin minuutin kävelymatkan päässä työpajalta. Menopuolelta jäivät pois Finnwatchin arvioimat vuokrakulu, 4000 rupiaa, ja työmatkakulut, 1500 rupiaa. Ruokakuluiksi Gita ilmoitti 25 rupiaa henkeä kohden päivässä, kolmelta hengeltä 2250 rupiaa kuukaudessa. Se on 2680 rupiaa Finnwatchin laskelmaa vähemmän, mutta ajankohtakin oli noin vuotta aikaisemmin.
Eroa selittää inflaation lisäksi osaltaan perheen kasvisruokapainotteinen ruokavalio sekä osavaltion sosiaalinen ruokaohjelma, jonka kautta kaikki, tulotasosta riippumatta, ovat vuodesta 2011 alkaen saaneet riisiä ilmaiseksi ja muita peruselintarvikkeita subventoituun hintaan (6). Myös virallisten tilastojen mukaan useiden elintarvikkeiden toteutuneet hinnat vapailla markkinoillakin olivat vuosina 2012 ja 2013 matalammat kuin Finnwatchin tutkimuksen keräämän ostoskorin hinnat (7). Elintarvikkeiden hinnoissa Intiassa on suurta kausivaihtelua, ja koko vuoden keskiarvo poikkeaa tietyn ajankohdan ostoskorista.
Kun nämä ilmaisesta asunnosta työpaikan lähellä sekä toteutuneista ruokamenoista johtuvat vähennykset tehdään Finnwatchin laskemiin kuluihin, jää Gitan perheen elinkustannuksiksi 6 400 rupiaa.
Intian eri osavaltioissa sosiaaliset ruokaohjelmat toimivat vaihtelevasti, ja usein ne tavoittavat huonosti niitä eniten tarvitsevia. Siksi voi olla yhtä perusteltua ottaa lähtökohdaksi Finnwatchin ostoskoritutkimuksen elintarvikehinnat. Silloin, kun huomioidaan asuntoetu ja ilmaiset työmatkat, elinkustannuksiksi jää 9 080 rupiaa (laskelmassa on edelleen mukana koulumaksut 1 500 rs kuukaudessa, vaikka Gitan perheessä koululaisia ei olekaan). Tällöin Gitan luontaiseduilla elämiseen riittävä palkka olisi vuonna 2013 ollut 9 080/1,5 = 6 053 rupiaa (91,50 euroa) kun laskennallisena lähtökohtana on 1,5 palkanansaitsijaa perheessä.
Köyhyys poistetaan käymällä kauppaa pienyrittäjänaisten kanssa. Machakoksen maakunnassa Keniassa suomalaiselle Mifuko Oy:lle tuotteita tekeville naisille korienpunonta on tärkeä lisätulo maanviljelyn ja torikaupan ohessa.
Paikallinen sopiminen
Elämiseen riittävä palkka ihmisoikeutena –tutkimus esittelee suuntaviivoja palkan laskemiseksi, mutta tuo myös esiin asiaan liittyviä vaikeuksia, joita raportti listaa:
– ei täyttä yhteisymmärrystä siitä, mikä on oikea tapa sen laskemiseksi
– voi olla suhteellisen monimutkaista laskea ja vaatii resursseja
– saattaa toisinaan asettaa palkkatason epärealistisen korkeaksi suhteessa vallitseviin palkkoihin
– saattaa vähentää työllisyyttä tai tuottajien kilpailukykyä palkan korotuksen määrästä ja toteuttamistavasta sekä olosuhteista riippuen
Tehdaskaupunkien ulkopuolella olevat, pääasiassa kotimarkkinoille tuotteita tekevät työvoimavaltaiset pienet yritykset tai viljelmät eivät välttämättä pysty maksamaan yhtä korkeaa palkkaa, kuin mitä vaaditaan tehdaskeskittymien suurelta, koneellistetulta vientiteollisuudelta. Finnwatchin raportin mukaan se ei ole edes tarpeen, koska myös elinkustannukset ovat pienemmät, joten palkkasuositus pitää laskea kaupunki- ja maaseutualueiden osalta erikseen ja tarpeen vaatiessa vielä useampien aluekokonaisuuksien osalta, kuten kaupunkikohtaisesti. Palkkasuositukset voivat olla myös viljelmä- tai tehdaskohtaisia.
Pienyrittäjänaiset laittavat köyhyydelle kampoihin
Suurten tehtaiden seuranta kehitysmaissa on tärkeää, koska niistä tulee iso osa suomalaisissakin marketeissa myytävistä vaatteista ja muista kulutustavaroista. Brändejä painostamalla kuluttaja ja ammattiyhdistysliike voivat vaikuttaa tehtaiden työoloihin. Köyhyyden poistamisen kannalta niillä on pienempi merkitys kuin helposti ajattelemme. Pienet ja keskisuuret yritykset muodostavat 80–90 prosenttia talouden toimeliaisuudesta missä tahansa maassa, ja puolet pk-yrityksistä on naisten, totesi Maailman kauppajärjestö WTO:n ja YK:n alaisen kehitysjärjestön, Kansainvälisen kauppakeskuksen ITC:n johtaja Arancha González Helsingin Sanomien artikkelissa Köyhyys poistetaan käymällä kauppaa pienyrittäjänaisten kanssa.(8)
Antti Markkanen
Euron kurssina on käytetty kevään 2015 lukuja.
(1) Finnwatch 1/2015 Elämiseen riittävä palkka ihmisoikeutena
(2) http://www.fairtrade.net/workers-rights.html#c9571
(3) Finnwatch 7/2014 Kirjoja Kiinasta
(4) Finnwatch 2/2013 Stora Enso ja ihmisoikeudet
(5) Maankiertäjien korut, Maailmankauppalehti 2/2012
(6) http://www.journalacademica.org/Vol4_1JA2014/Mahendran_38-49%284%291.pdf
(7) http://consumeraffairs.nic.in/consumer/?q=node/51
(8) http://www.hs.fi/ulkomaat/a1423115042991